keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

KANANLENTO VAI KANAN LENTO?

Kylläpä on pitänyt mummelilla haipakkaa, ei ehdi enää bloggaamaankaan. Tosiasiassa tämä on ollut aikaansaamattomuutta. Kasvimaat, mökkireissut, mittumaarit, kaikki on aiheuttaneet hössäkkää ja pikaisesti olen vain lukenut toisten blogeja ilman sen suurempia kommentointeja.  Juhannus vietettiin kosteassa ja koleassa säässä niemessä. 


Kokko poltettiin pihan laidassa ja kärtsättiin kabanossit. Ihan normi juhannus siis. On ajettu monta kertaa tuo mökkimatka edestakaisin. Viritelty mökkerön uuden terassin seiniksi varta vasten ommellut purjekankaiset tuulen- ja sateensuojat, jotka voi tarvittaessa laskea suojaamaan.

Meillä oli kutsu häihin Halleen. Lähdettiin onneksi jo torstaina. Ja mikäs sen mukavampaa kuin nousta siiville. Kaikki hyvin, kunnes Finnairin piti laskeutua Tegelin kentälle Berliiniin. Sateista ja sumuista. Ukkosta. Salama iski koneen siivenkärkeen ja siitä pallosalamana siipeä pitkin koneen runkoon ja edelleen peräosaan. Paukahdus säikähdytti, mutta onneksi ei sittenkään käynyt kuinkaan - vielä.  Tegelin kenttä suljettiin rankkasateen ja ukkosen vuoksi. Kiertelimme Berliinin yläpuolella kunnes laskeuduimme varakentälle Schönefeldtiin. Ja kuinkas sattuikaan. Istuimme koneessa reilut neljä tuntia ja odottelimme, tapahtuisiko mitään että matkamme jatkuisi. Koneen vessat alkoivat täyttyä ja ainoastaan mustikkamehua oli tarjolla. Tulipa mieleen, että jos koneemme olisi kaapattu, tilanne olisi hermostuttanut enemmän, mutta meillähän oli toivoa, että vielä päästäisiin Berliinin päärautatieasemalle.

Pitkän ja hartaan odottelun jälkeen kapteeni kuulutti, että Tegelin kenttä on avattu ja me nousemme lennähtämään tuon 24 km:n matkan varsinaiseen määränpäähämme. Se oli elämämme lyhin lentomatka. Laskeuduttuamme jouduimme juoksemaan rankkasateessa terminaaliin nilkkoihin saakka ulottuvissa vesilätäköissä yli asfaltin. Terminaali oli pullollaan märkiä ja väsyneitä matkalaisia matkalaukkuineen. Pujottelimme itsemme TXL-yhteysbussin pysäkille. Tavallisesti matka kentältä Hauptbahnhofille kestää puolisen tuntia. Nyt se kesti reilusti yli tunnin. Kadut lainehtivat ja märkiä ihmisiä tungeksi joka pysäkiltä jo ennestään täpötäyteen bussiin. Vihdoin pääsimme rautatieasemalle, missä sielläkin vesilammikoiden yli juoksimme halliin. Lippujen myyntipiste oli muutettu toiseen kerrokseen, siellä jouduimme jonottamaan saadaksemme liput viimeiseen mahdolliseen junaan kohti Halle/Saalea. No tietysti juna oli myöhässä puolisen tuntia jo lähdössä ja meillä vaihto Bitterfeltissä. Junan vihaisena tuhiseva naiskonduktööri tiuskahti minulle kysyessäni, miten käy jatkoyhteyden. Kyllä sitten kuitenkin selvitti kun sai koneensa reilaan. Siis ajamme Leipzigiin ja sieltä sitten Halleen. No joo. Ymmärsin, että menee aika myöhään ennenkuin ollaan hotellissa.

Juuri ennen Bitterfeldtin asemalaituria tämä matroona tuli puhkuen ilmoittamaan, että hus-hus ulos, neljänkymmenen minuutin odottelun jälkeen paikallisjunalla päästään kuitenkin suoraan määränpäähämme. Jäimme kiltisti junasta sateiselle laiturille odottamaan. Lähetin hotelliin viestiä, että tulossa ollaan.

Kun vihdoin ja viimein oltiin hotellin edessä, oli ovet lukossa ja soittoihin ei vastattu. Onneksi eräs mies puikahti ovesta ja minä jalan oven väliin ja päästiin porraskäytävään. Ei ollut respaa, ei mitään. Soitin vuokraajalle ja hän ihmetteli, kuinka ollaan päästy sisään. Sanoi, että huone 16 on meille varattu ja avain on ovessa.
Märkinä mutta onnellisena väsyneet matkaajat pääsivät suihkuun ja sänkyyn, joka tuntui todella ihanalta.

Seuraava päivä taaperreltiin sitten Hallen vanhalla torilla ja tavattiin sisarentyttäreni ja hänen isänsä. Ja tietysti piti syödä currywurstit kuin Lemmen viemässä ikään.

Häät olivat lauantaina 1.7. ja niistä on pakko postata oma juttunsa.
Toteanpa vaan että morsian oli kaunis ja sulhanen komea sekä vanha linna, jossa vihkiseremonia pidettiin, huokui historiaa.


Vaan pitipä meidän tulla kotiin Saksasta myös. Häistä lähdettyämme emme uskaltaneet käydä nukkumaan, keitimme kahvia ja ratkoimme ristikoita, sillä olin varannut Flixbussiin paikat suoraan kentälle klo 01.55. Ihan juna-aikatauluihin en uskaltanut luottaa, meillä oli lento kymmeneltä Tegelistä Seutulaan. Se lento kesti normaalin tunti ja neljäkymmentäviisi minuuttia. Matkailu avartaa, sanotaan. Tiedä häntä, mutta seikkailua tämä oli ikäihmisille. Onneksi päästiin mukavasti kuitenkin kotiin, haettiin Simo hoidosta ja pötkähdettiin ikiomaan sänkyyn. Mukava reissu ja nähtiin Saksan sukulaiset sekä saatiin olla todistamassa nuorta onnea. Kaikki hyvin.

5 kommenttia:

  1. Olipa todella melkoinen menomatka;) Varmasti tuon jälkeen oli kiva kellahtaa omaan sänkyyn:)

    VastaaPoista
  2. Mä en ole varma olisinko tuosta matkasta selvinnyt, sen verran toinen toistaan jännempiä käänteitä. Ja kaiken muun hyvän lisäksi vielä vesisade! Hääpostausta odotan nyt sitten vesi kielellä.

    VastaaPoista
  3. Melkoista seikkailua. Hyvä, että loppu hyvin.

    VastaaPoista