torstai 11. toukokuuta 2017

KÄYKÖ YLPEYS LANKEEMUKSEN EDELLÄ

Että minä hätkähdin tänä aamuna pölyjä pyyhkeillessäni. Kyllä, kuulin tässä muutama päivä sitten meidän kulmahuoneesta ihme pamahduksen, mutta kuvittelin, että joku lintu lensi ikkunaan. Eikö mitä. Suuri muranolainen maljani oli pamahtanut keskeltä kahtia, ihan irti paloihin. Ihan selvää on, että siitä ei enää liimaamalla ehjää saa, mutta liimasin silti, sillä oli aika siististi kahtena kappaleen.

Joskus varmaan lasiin jää jännitettä, mutta tämä kippo on minulla ollut ihan samassa paikassa siirtelemättä jo ainakin 2-3 vuotta. Painava on kuin mikä, mutta niin vain hajosi kuin herneenpalko.
Vähän harmittaa. Siinäpä sen sitten liimailin.


Tuo ainainen lumisade myös harmittaa kun ei kesästä näy vielä harmaata savujuovaakaan. Yöt on pitänyt pakkasen vuoksi lämmittää puhaltimella tomaatintaimia kasvihuoneessa, tänään olin ajatellut viedä sinne jo loputkin mutta...taitaa olla paras pitää ne vielä sisätiloissa. Lumihiutaleita leijuu hiljalleen alas jo vitivalkoiseen maahan. Aamulla aurinko pilkisti ja nopeasti nousi elohopea lämpömittarissa, mutta taas alenee ja alenee. Ei naurata niinkuin Pekka Poutaa. Pikemminkin päinvastoin.

Prinssipuoliso lähti seurakunnan laulupiirin mukana retkelle jonnekin lähiseudulle ja Simo ja minä ihmettelemme täällä nyt talvista maisemaa. Tää ei voi olla totta. Aloitin viikkosiivousta ja jämähdin paikalleni kun näin tuon haljenneen maljan. Pienestä kiinni meikäläisen siivousfiilis.

Jotensakin on sellainen olo, että pitäisi vähitellen päästä noista keräilykamoista. Joitakin olen jo harventanut, mutta kun yhdestä pääsen ja vien sitä postiin tuon samalla jotakin uutta mukanani. Se siitä kaupankäynnistä. 

No, joskus on tuuriakin. Mökin pihalla haravoin viime viikolla. Sitä ennen kasattiin pressut terassin seinämiltä ja viikattiin ne pienemmiksi varastoon säilöön. Minun haravoidessani prinssipuoliso hiffasi polulla kiiltävää, arvuutteli minulle löytöään. Luulin, että oli kymmensenttisen löytänyt. Vaan eikö mitä. Minut kultasormukseni oli luiskahtanut pressuja viikatessa pikkurillistäni. Laitoin sen kiireesti takaisin nimettömään sormeeni vaikka se ei oikein siihen nakkisormeen kunnolla mahtunut. Eipä ainakaan putoile enää. Luojankiitos tarkkasilmäinen puoliso- vaikka on menossa kaihileikkaukseen - näki sormuksen polun heinätuppojen joukosta.

Siispä ei mitään niin pahaa etteikö jotakin hyvääkin. Nyt pitää miettiä, mitä hyvää tuo maljan halkeaminen kenties tuo. Toispa nyt kesän... Käenpiika kurkki tiaisten pesäpönttöihin, kuvassa istuu eilisen lumisateen seassa lähellä pesäpönttöä. Kuvan otin ikkunan läpi joten on vähän sinne päin.


tiistai 9. toukokuuta 2017

VIELÄKÖ LUNTA

Simo pyrki aamuvarhaisella ulos, vaikka en millään olisi jaksanut nostaa päätä tyynystä. Vaan pakko se oli. Käytiin postilaatikolla, varhainen lehdenjakaja oli tipauttanut lehden, joten se kainalossa tultiin takaisin sisälle. Ei tuntunut kovinkaan kylmältä sää, vaikka mittarissa oli miinusta kaksi astetta. Samalla ulkona piipahduksella kävin tarkistamassa kasvihuoneella tomaatintaimien tilanteen.
Minä hullu kun istutin - vanhasta muistista - taimet viime viikolla kasvihuoneeseen. Nyt kun ilmat viilenivät, laitettiin kasvien turvaksi lämpöpuhallin tohottamaan yöksi lämpöä taimille.

Aamun päästyä pidemmälle alkoi sataa lumihiutaleita. Tosin lämpötila mittarissa oli yhden asteen plussalla, mutta niin vain tuli pihamaa valkoiseksi. Ei ole toukokuut sisaruksia, sillä vuosi sitten samana päivänä lämpöasteita oli reilut kaksikymmentä. No voihan tämä tästä vielä iloksi muuttua.

Ostin lauantaina orvokintaimia torilta, siellä ne edelleen kököttävät kasvihuoneen lämmössä ja odottavat ovenvieruslaatikkoon istuttamista. Aurinkoa minä odottelen lämmittämään tätä toukokuuta!

Pihalla vapunaaton lumipeitteen jälkeen kukkaan lehahtivat valkovuokot, sinivuokkojen kukinta alkoi jo aiemmin. Keltavuokot antavat vielä odottaa ja hämyvuokon paikalla ei näy edes sirkkalehtiä. Lienee hävinnyt talven tuiskuihin, harmi.

Viikon lopulla käytiin niemessä katsastamassa kevään tulemista.
Järven rannat olivat jo pari metriä sulina, joutsenet jo tulleet, mutta kuikat kaipaavat enemmän avovettä. Fasaanien rääkäisyä myös kuunneltiin, joku väitti kuitenkin kurjeksi. Saa nähdä, liikkuuko fasaanit mökin lähimaastossa. Sauna lämmitettiin molempina iltoina ja todellinen nautiskelija, Simo, makasi lauteilla pitkän tovin. Päästiin siinä jo ihan kesän tunnelmiin, mutta uinti vielä jäi keväämmälle. Järven vesi oli huikaisevan kirkasta ja viiltävän kylmää, olihan jääpeitteen reuna vielä lähellä rantaa.

Meillä on ollut pieni Pallas-asuntovaunu nököttämässä mökin pihalla. Joka vuosi sitä on pesty ja puunattu, mutta kolmeen kesään sitä ei ole liikuteltu. On auton nokkakin nykyisin niin lyhentynyt, ettei pitkät peilit oikein istu siihen eikä uusia peilejä ole mietitty.
Kun prinssipuoliso istahti mökillä tuvan "emmaan" kysäisin, olisko jo aika luopua vaunusta. Hän sanoi siitä vaan, ota kuvia ja laita myyntiin. Kun sain ilmoituksen nettiin, kyselyt alkoi välittömästi ja ostajia oli moneen lähtöön. Eräs ensimmäisistä tinki kovasti lähtöhinnasta, suostutteli tuomaan vaunun hänelle tänne etelä-Suomeen ja lupasi maksaa käteisellä, koska hänelle ei sopinut pankin kautta edes käsirahan maksaminen. Vähän jo mietittiin sitäkin vaihtoehtoa, mutta entäs jos... no, myytiin vaunu läheisestä kaupungista olevalle ostajalle, joka löi vaunun hinnan meille käteen ja hakee vaunun kun on vaihtanut siihen uudemmat renkaat. Kuka tahansa olisi toiminut meidän tavallamme, mutta kun ilmoitimme sille ostajaehdokkaalle, jolle vaunu olisi pitänyt vetää (huonoilla renkailla vielä) liki kolmesataa kilometriä nenän alle, että vaunu myytiin lähelle ja ettei sitä tarvinnut vetää perässään satoja kilsoja niin kaveri lähetti tosi pyttymäisen tekstiviestin jälkeen.  Olis kuulema luullut kasikymppisen jo jotakin oppineen. No onhan tässä opittu...hm.

Elämän rajallisuus tuli taas todeksi, kun prinssipuolison kaveri, jolle hän on ollut tukihenkilönä vuosikaudet, löytyi menehtyneenä kotoaan. Vielä vappuna kaikki oli kunnossa ja muutama päivä sen jälkeen mies muutti tuonilmaisiin. Minun ikäiseni, seiskavitonen, syntymäpäiviään juhlittiin tammikuussa.

Kotiseurakunnalta tuli kutsu seiskavitosten syntymäpäiville kuun lopulla, täytekakkukahvit ja pientä ohjelmaa tiedossa. Taidanpa osallistua, vaikka oma synttäripäiväni on vasta syksymmällä.

Nää päivät menee päätä käännellessä näköjään. Mitään en ole aikaan saanut, raahautunut vaan päivästä toiseen. Mitannut verensokeria (kaikki ok) ja verenpaineita (pientä huolta on). 
Kesäkuun loppuun mennessä pitäs saada painoa pois, sillä silloin lennetään Berliiniin, siitä junalla Halleen lähelle Leipzigiä. Sisareni tyttären tytär on kutsunut meidän juhlimaan häitään. Mielellämme sinne kyllä menemme, lennot ja hotellin jo varasin ja maksoin.
Että on jotakin mukavaa tiedossa. Ja onhan suunnitelmissa myös serkkutapaaminen heinäkuussa meidän mökillä. Ja muut kesän ihanuudet. Kunhan nyt vain päästäisiin kesään ja lämpöön.
Ja Türin kukkamarkkinat on toukokuun lopulla, uutta kukkamaata on käännetty siltä varalta, että jotakin ihanuuksia kulkeutuu sieltä. 
Punaiset jouluruusut viime reissulta availevat juuri kukkiaan.

Nyt tää lopettaa taas lätisemisen. Kuvia on tabletin tiedostossa mutta osannenkohan siirtää niitä, ans kattoo.


keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

VAIHTELEVAISTA ON

Voi että.  Onhan tämä nyt kevättä. Vilpoisaa säätä, vettä ja rakeita tänäänkin ihan urakalla. Mieli tekisi jo pihalle pällistelemään haravan kanssa, mutta kuka nyt sinne palelemaan ja nurmikon sammalikkoa irti haravoimaan viitsisi. Odotellaan, jos lämpenisi.


                   Tässä Mama Afrikan orkesteri Tallink-Siljalla.

Viime viikolla oli aikamoista tohinaa. Ehdittiin ystävättären kanssa piipahtamaan miljoonakaupungissakin. Siellä meitä sää suosi, no enimmät ajat olimme tunnelbanassa matkalla kirppikselle ja ison ostoskeskuksen kahvilassa päiväkahvilla. Matkailu avartaa, sanotaan. Kyllä kai. Ainakin tämän ikäiseltä ja kuntoiselta näkyy vaativan melkoisesti energiaa. Siljan terminaalialueen uudistustyö oli lähes valmis ja putkea laivasta terminaaliin ja T-asemalle oli varmaan toista kilometriä jos ei enemmänkin. Jo siinä tuli äitiä ikävä ennenkuin saatiin istahtaa junaan. Vaikka samanhan se tekee jos Vikingin terminaalista kävelee Slussenille. Päivä miljoonakaupungissa menee vanhalla rutiinilla ja väsyneinä askelsimme laivaan ajoissa. 




Kyllä sitä on kuin Liisa ihmemaassa kierrellessään naapurimaan vaatekauppoja ja istuskellessaan kahviloissa. Kun täällä kotomaassa ei oikein mukamas jouda moista nautintoa jostakin 
syystä itselleen ottamaan. Irti arkirutiineista, sitäpä se.
Ihailtiin noita prinsessakakkuja, mutta tyydyttiin lopulta kupilliseen lattea ja  näihin nauraviin munkkeihin.



Laivan iltaohjelmassa oli Mama Afrika -show.  Harvoin on niin notkeita akrobaatteja eteen osunut. Ja musiikki oli melkoista rummutusta. Laitanpa muutamia kuvia illan esiintyjistä tähän.





Perjantaina tulin laivalta suoraan kippaamaan matkalaukun kotiin ja heti samantien Ikis-tupaan lauluihin. Ääni kuin variksella mutta järjestin säestäjille nuotteja enimmäkseen. Laulujen jälkeen meidän piti lähteä niemen nokkaan, mutta kolea sää ja lumisade sai toisiin ajatuksiin. Onhan tässä kevättä vielä korkata mökkikausi. Vaikka taitaa vielä vappukin mennä kotona, jos niemessä on lunta. Kesäähän tässä kaivataan. Tomatintaimet kasvaa kohisten ikkunalaudalla, keijunmekon siemenistä iti vain kaksi, loistotädyke on itänyt, samoin paprikat isolla taimella. Taidan loput kukansiemenet kylvää suoraan ulos. Lehtikaalin siemenet ovat vielä odottamassa kylvämistä. Mutta ehtiihän tässä.

Skärholmenin torilla oli vilskettä ja vilinää, kukkia ja hedelmiä tarjolla runsain mitoin. Ostin sieltä valkoisen muscarin ja istutan sen kotipihan kukkamaalle.






Mitä tarttui mukaan kirppikseltä miljoonakaupungista? Varsinaisesti ei paljoakaan. Vaatekaupoista muutama pusero, laivalta pari paitaa prinssipuolisolle. Suklaata eikä prosenttijuomia ollenkaan. Että sellainen reissu tälläkin kertaa. Mukava naisten reissu ihan kahdestaan. Kiireetön ja rento.
                        Nämä kirppislöytöjä Skärholmenista.

Kun on kaksi yötä pois kotoa, on vastaanotto todella riehakas ja riemuisa. Simo ei tahtonut pysyä nahoissaan kun avasin kotioven.
Borta bra men hemma bäst, sanois ruåtsalainenkin, hih. 
Ootellaan lämpimämpiä säitä.....

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

PIAN PÄÄSIÄINEN

Keväistä on, vaikka viime yönä vähän rippasikin lunta pihamaalle. Lintujen kevätkonsertti on alkanut jo todenteolla. En ole varsinainen lintubongari, mutta tunnistin puukiipijän, punatulkut, peipposen ja viherpeipposen, punarinnan ja mustarastaan. Närhit ja harakat tietysti sekä räkättirastaiden lauman tienvarsimännyissä.
Simolla on paljon vahdittavaa pihan linnuissa. Harmi vaan, että takapihalla hiiviskelee harmaa tiikerijuovainen iso kissa, kenen katti lienee. Pihapönttöjen asuntonäyttelyssä on paitsi talitiaiset niin myös sinitiaset ahkerina. Ja ns. itikkalammikosta on jäät sulaneet, jo ensimmäinen sammakko siellä kökötti odottamassa kavereita.

Pihalla kukkii vasta lumikellot. Ne on varsinaisia kevään tuojia.
Olen joskus pelastanut niiden pieniä sipuleita ja kaivanut ne pihakiven viereen. Jotenkin tykkään niistä.

Kukkamaalla jouluruusu pukkaa valkoisia kukkia kerrankin ihan
kiitettävästi.

Punainen jouluruusu on vielä nuppuvaiheessa, mutta odotettavissa on punertavaa kauneutta.

Talventähtikin on nostanut yhden ainoa nupun avautumaan.
Sinivuokkoja on joku jo löytänyt, meidän pihalla ei niitä vielä ole
auennut. Toin Türin kukkamarkkinoilta vuosi sitten punaista "sinivuokkoa"  mutta se on tainnut kadota talven myötä.

Leskenlehdet, nuo ensimmäiset kevätkukkaset, avaavat vähitellen
nuppunsa päivään ja sulkevat ne illalla.
Vähän huono kuva, mutta kyllä se leskenlehti on.

Iloitsen keväästä. Ja pääsiäisestä. Viikonloppuna pitäisi jo korkata mökkikausi. Ainakin edestakaisin. Talvirenkaat on vielä autossa, joten lunta ja räntää kun on luvattu niin ehkä pärjäillään.

Koko kevään odotus on ollut yskimistä ja väsyä.  Lämpö alakantissa. Ja kävin tohtorillakin, sydän ultrattiin ja verenpaineet mitattiin. Verensokerikin pomppii, paino pitää saada alas edes hitusen.
Olen riskiryhmää, sanoi hän. Verenpainelääkitys tarkistettiin ja kolesteroleihinkin oli pillerit tarjolla. Huomaan, miten huono kunto minulla onkaan,  puuskutan kun Simon kanssa noustaan motarin takana kallion rinnettä. Tarttis tehdä jotakin. Ihan todella.
No, ei tää valittamalla parane, hihat on käärittävä. Kun viikko toisensa jälkeen lukee tuonilmaisiin muuttaneiden duunikavereiden muistokirjoituksia, tulee väkisinkin mieleen omakin olotila. Ja se, että kotonakin jaksaa tehdä vain sen välttämättömimmän.  Pari viikkoa on pitänyt jättää laulutkin väliin, olen ollut lähinnä kyytimässä kuorolaisia kun oma ääni on ollut pihinää.

Mutta näillä mennään. Onneksi Simo vaatii kolme lenkkiä päivittäin ja minä vien koirulin aina illalla. Tulee puuskutettua edes sen verran kuitenkin. Kevätaurinko paljastaa huushollista kaikki pölyt ja hämähäkinseititkin, en oikein ole päässyt alkuun minkään paikan korjaamisessa. No, keittiön verhon pesaisin kyllä tänään aamulla.

Ja leivoin pari kääretorttua. Siinä tän päivän saldo, ei ole paljon.
Mökkireissullekaan ei tartte niin kovin varustautua, kun ei sinne vielä voi jäädä olemaan. Mutta pääsiäinen on pian. Kiirastorstain messu on koettava. Pitkänäperjantaina päivä on aina pilvinen. Mutta jospa lauantaina jo aurinko paistaisi.

Oikein ihanaa PÄÄSIÄISTÄ kaikille toivotellen

ja maistellaan mämmiä....




tiistai 21. maaliskuuta 2017

KEVÄTTÄ PUKKAA

Eilinen kevätpäiväntasaus oli eräs rajapyykki, yö ja päivä samanpituiset. Aamuisin on upeata herätä valoisaan aamuun, avata ikkuna ja hengittää raikasta ja keväistä ilmaa. Kuunnella mustarastaan aamukonserttia ja tiaisten tirskutusta. Ja toki muitakin lintusia on aloittelemassa lurituksiaan.



Eilen lauluryhmämme konsertoi eläkkeensaajien viikkotapaamisessa, tänään toinen lauluryhmä sitten viihdytti palvelutalon ikäihmisiä. Hienosti meidät otettiin molemmissa vastaan. Vähän apeaksi mielen veti se, että omia duunikavereitani oli kuulijoiden joukossa, pyörätuolissa ja muistisairaina. Mutta musiikista he nauttivat ja kun yhdessä laulettiin Satumaata haitarin säestyksellä, alkoi jalkaa vipattaa. Varmasti mieleen nousi alitajunnasta muistoja musiikin myötä.  Aamun selkeä sää oli vaihtunut räntäsateeseen ja pois ajaessamme kaupungin kadut olivat jalankulkijoista tyhjentyneet. Lumet on lähes jo sulaneet ja räntäsade voi olla vielä jäljellä olevan sulattaja, niin vetistä se on. 


Simo-koirulin 9-vuotispäiviä juhlittiin viikko sitten. Hampaat on hoidettu, rokotukset ajantasalla ja ruokahalut ennallaan. Tänään huomasin, että koirulin korvaläpsyissä on allergista ihottumaa. Joskus vuosia sitten hoidettiin samanlainen vaiva, silloin jätettiin kaikki naudanliha pois ruokavaliosta. Nyt kokeiltiin yhtä naudanlihasta herkkutikkua ja hups vaan. Heti allergiaoireita. Ei kannattaisi kokeilla. Aamulla soitan eläinlääkärille taas kerran.
Kaveria ei jätetä hoitamatta ja kaikki epäilyttävät herkkuraksut ja -tikut heitetään roskikseen.

Ja keräilyrintamalle kuuluu mukavia:  kerroin varmaan joskus noista Pomona-purkeista, joita olen keräillyt. Yhtä on puuttunut eli isoa karviaista. Olen seurannut netistä myyntipalstoja huonolla menestyksellä ja ajattelin jo laittaa toriin ostoilmoituksen, kun huomasin ison karviaisen olevan tarjolla. Oitis vastasin myyjälle sähköpostiviestillä. Pariin päivään ei kuulunut mitään mutta sitten selvisi, että myyjätyttö asuu tuossa 150 metrin päässä samalla kadulla. Päästiin hinnasta sopuun ja nyt on purkkirivistöni täydellinen ja minä onnellinen. Kyllä ihminen on ihan hullu keräyskärpäsen puremisesta, Mutta olishan niitä huonompiakin harrastuksia tarjolla. Joskus on pakko alkaa vähentää kippoja ja kappoja kun hyllytilojen reunat tulee vastaan. Se on sitten sen ajan murhe.


Viikonloppuna on jokavuotinen harmonikkaristeily, siis mukavaa ohjelmaa tiedossa. Kyllä näillä eväillä meikä mummo taas jaksaa....
Ainoa murhe on joulureissusta alkanut michelinien kerääntyminen keskivartaloon, nyt on pakko aloittaa kadonneen vyötärön metsästys...kun vaan tietäisi, miten. Elämä on.





torstai 16. maaliskuuta 2017

ONNETAR ARPOI

Arpajaiset on suoritettu. Kaikki arpaliput (yli 30) laitettiin punaiseen maljakkoon tänä aamuna.
Maljakko on seissyt käyttämättömänä hyllynpäällä edellisistä arpajaisista asti, ainakin siitä päätellen, että sormenjäljet ja pölyhiukkaset pinnassa näkyy...

Sekoitus, kieputus, sekoitus ja nosto. Prinssipuoliso toimi onnettarena ja lapuista nousi Irman arpa. Kun kommentoijina oli kaksikin Irmaa, olin numeroinut heidät kommenttien jättämisjärjestyksessä ykköseksi ja kakkoseksi. Kakkosen arpa eli Irma blogista Elämää eri muodoissa nousi voittajaksi. 


Onnea Irma, sinulle lähtee paketti pikapuoliin. Varmista vielä osoitteesi sähköpostiini anja.pessala@gmail.com, vaikka luulen, että se minulla jossain on tallella.

Kiitos kaikille kommenteillaan arpajaisiin osallistuneille. Saatiin vähän piristystä tähän kevään odotteluun. Ja nythän kevät on jo läsnä, mustarastaan huilu kuuluu pihan metsiköstä ja tiaiset käyvät ahkerasti asuntonäytöillä. Aurinko sulattaa viimeisetkin lumikasat ja pian nousee ensimmäiset leskenlehdet ja krookukset. Nautitaan.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

ARPAPELIÄ KERRAKSEEN

Vielä ehtii mukaan näihin pieniin arpajaisiini. Ihan vaan sen vuoksi nämä arpajaiset, että sivujen katselumäärässä pamahti tasaluku ja muutenkin tämä kevään odotus tarvitsee pientä piristystä.


Vaan kyllä muutkin tällä meillä päin osaavat arpapelin.  Kun tässä olen pakertanut vaalimainoksia tuon prinssipuolison ehdokkuuden vuoksi, on  sloganit ja muut tavoitteet paremmasta kaupunkikunnasta tulleet tutuiksi. Kun sitten viimein saimme eilen iltapäivällä ehdokasnumerot keskusvaalilautakunnalta ja esitteet painoon, tuli jättiyllätys:  ilmoitetut numerot vielä kertaalleen muuttuvat, sillä vaalilautakunnalta oli jäänyt pari ehdokasta ilman numeroa! Että sillä lailla. Pikainen yhteys iltamyöhään painofirmaan, että pysäyttävät esitetilauksen odottamaan uusia ja oikeita ja toivottavasti viimeisiä ehdokasnumeroita. Tekevälle sattuu, näinhän sanotaan.


Moka mikä moka. Vähän kummastuttaa tuo touhu kaupungin lautakunnassa. Ensin heillä  ongelmana se, että eräs ehdokas oli mukana kahden eri puolueen listalla. Kun kumpikaan näistä puolueista ei antanut periksi, keskusvaalilautakunta tiputti kyseisen ehdokkuuden kokonaan. Ja nyt sitten oli tiputettu kaksi muuta ehdokasta listoilta ilman syytä ja jaettu ehdokasnumerot jäljelle jääneiden kesken.  Eihän tällainen touhu nyt näytä edes lotto-arvonnalta!


Jaapa jaa. Kuinkahan monelta ehdokkaalta on mennyt tehty työ harakoille, monethan jo hehkuttivat facessa numeroitaan tiedoksi äänestäjäkunnalla. Nyt näitä päivityksiä perutaan ja pahoitellaan.

Elämä on siis arpapeliä. Joko menee hyvin tai huonosti  tai sitten hyvin huonosti. Onneksi kaikesta sentään selvitään loppujen lopuksi aina kuiville. 

Kevättä pukkaa. Aamuinen lintujen viserryskonsertti kuulostaa todella nautinnolliselta. Tikka rummuttaa valopylvääseen ja talitintit jo pitävät pönttöjen katselmusta. Omakin kevätfiilis pitäisi kaivaa naftaliinista. Tuntuu vaan, että on itse vielä niin talvihorroksessa, ettei ikäänkuin mikään homma lähde käyntiin. Mutta kyllä se tästä. Auringonpaiste herättää varmasti ärtyneimmänkin mörrimöykyn. Ja silmissä siintää jo pääsiäisen läheisyys, silloin viimeistään korkataan mökkikausi. 


Sanotaan, että tie helvettiin on kivetty hyvillä päätöksillä. Näin on ainakin minun kohdallani. Hyviä päätöksiäni en ole saanut täytäntöön, vaan aina siirrän ja siirrän tekemisiäni eteenpäin kunnes seinä tulee vastaan. Mutta silti. Ilo pintaan, vaikka sydän märkänisi.
Iloitaan lähestyvästä keväästä, sen valosta, lämmöstä, lintujen viserryksestä ja lumien sulamisesta. Niistä kannattaa olla kiitollinen.

Eisku ja Repu Koi, kiva että kirjauduitte lukijoiksi. Lupaan yrittää ryhdistäytyä myös blogin kirjoittamisessa. 
Ja arvontaan ehtii vielä mukaan. Näillä mennään...